Esittelyssä Paavolan Älytalo
Lahden vanhusten asuntosäätiön omistaman vuokratalon, Paavolan Älytalon, suunnittelu käynnistyi vuonna 2008. Älytalo sijaitsee aivan Lahden keskustassa ja hanke lähti liikkeelle mielenkiintoisella tavalla. Talo nimittäin sijaitsee jo aiemmin rakennettujen, säätiön omistamien vuokratalojen pysäköintialueella. Pysäköintialueen huomattiin jäävän tyhjilleen, sillä kaupungin keskustaan muuttavat ikäihmiset haluavat päästä palvelujen äärelle, eivätkä siten tarvitse autoja. Aluksi haettiin siis kaavamuutosta, joka meni läpi, ja rakentaminen aloitettiin. Talon rakentamisvaihe vei noin vuoden ja asukkaat pääsivät muutamaan uusiin koteihinsa kesäkuun alussa 2010. Asuntoja Paavolan Älytalossa on 36. Vuokra-asunnot on tarkoitettu yli 55-vuotiaille eläkeläisille.

Kuva: Markku Tyrväinen
Älykäs talo helpottaa liikkumista, tuo turvaa ja avaa uusia kommunikointimahdollisuuksia
Paavolassa on panostettu helppoon liikkumiseen. Ovissa on sähköinen lukitusjärjestelmä, joka toimii näyttämällä muovista ”avaimenperää” ovenpielen lukijalaitteelle. Kun asukas astuu ulko-ovesta sisään, syttyy porraskäytävään valo ja hissi tulee automaattisesti ensimmäiseen kerrokseen. Hissi myös vie asukkaan automaattisesti oikeaan asuinkerrokseen. Hissin on toimittanut KONE Hissit Oy. Asuinhuoneiston ovi avautuu samaan tapaan kuin ulko-ovi. Perinteisiä avaimia ei siis tarvita lainkaan. Esimerkiksi rollaattorin käyttäjän liikkumista helpottaa, kun otetta ei tarvitse välillä irrottaa rollaattorin kahvoista. Sähköisen avaimen käyttö on helppoa, vaikka käsien hienomotoriikka ei enää toimisi.
Osana Älytalo-hanketta rakennettiin Paavolasta yhdyskäytävä säätiön Hyvinvointikeskus Wanhaan herraan. Sen fysioterapia-, ravintola- ja muut palvelut ovat asukkaiden käytössä esteettömän kulkureitin päässä.
Paavolan Älytalossa on sprinklaus ja automaattinen paloilmoitinjärjestelmä. Jokaisessa asunnossa on SAFERA-turvatekniikalla varustettu liesituuletin, joka tulipalon syttyessä sammuttaa alkavan liesipalon automaattisesti. Järjestelmä myös vahtii kuumuutta eli jos liesi unohtuu päälle, virta katkeaa automaattisesti tietyn ajan kuluttua.
Asunnoissa on laajakaistayhteys ja asukas-tv, jonka kautta saa tietoa mm. talon tapahtumista ja voi tarkistaa vaikkapa viikon ruokalistan. Asukkaiden käytössä on lisäksi yhteinen kerhohuone, jossa voi esimerkiksi käyttää tietokoneita tai osallistua asukasohjaajan järjestämään toimintaan.
Käyttäjäystävällistä teknologiaa käyttökustannukset huomioiden
– Tavoitteena oli ensinnäkin löytää ja ottaa käyttöön uutta, sopivaa teknologiaa. Haluttiin teknologiaa, joka on käyttäjän näkökulmasta helposti toimivaa tai jota käyttäjä ei edes huomaa. Esimerkiksi liesi on aivan tavallinen, siinä vain on turvajärjestelmä taustalla valvomassa mahdollisia vaaratilanteita varten, kertoo Lahden vanhusten asuntosäätiön vt. toiminnanjohtaja Markku Tyrväinen.
Tietoa etsittiin ja sitä löytyi paljon. Erilaisiin teknologiaratkaisuihin käytiin tutustumassa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
– Kaikkea mahdollista teknologiaa on olemassa, mutta mietimme tarvetta suhteessa loppukäyttäjälle eli asukkaalle koituviin kustannuksiin. Esimerkiksi turvalattiat olisi voitu asuntoihin asentaa, mutta siihen liittyvän palvelun hinta olisi tullut niin kalliiksi, etteivät asukkaat olleet valmiita maksamaan siitä. Turvapuhelimen asukas saa halutessaan käyttöönsä lisäpalveluna, Tyrväinen toteaa.
Hankkeen toteuttaminen sujui hyvin, urakoitsijakin löytyi kohtuulliseen hintaan. Älytalon rakentamiseen saatiin avustusta RAY:ltä ja korkotukilainaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA).
Muita vastaavia rakennushankkeita suunnittelevia Tyrväinen kehottaa varaamaan riittävästi aikaa tiedon hankkimiseen.
– Rakennushanketta suunniteltaessa kannattaa kiertää katsomassa jo toteutettuja kohteita ja kysyä käyttäjien kokemuksia. Hyvistä ja huonoista puolista kannattaa poimia ne hyvät ratkaisut ja lähteä toteuttamaan niitä. Näin mekin teimme. Muiden kokemuksista saa arvokasta tietoa, sillä Suomessa on asiat hoidettu hyvin, Tyrväinen huomauttaa.
Lisätietoja: Vt. toiminnanjohtaja Markku Tyrväinen, p. (03) 876 7310,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
, Lahden vanhusten asuntosäätiön verkkosivut
Teksti: Marika Nordlund
(1.2.2011)





